tubettaja tubecon aikuistubettaja
|

Tubettaminen? Tubettaja? Vloggaaja? Eikö aukea?

Tubettaminen ja tubettajat alkavat olla jo arkipäivää monen elämässä. Tubettaja ei ole enää siis kummajainen. Herba ja Lakko liittyivät jo Posseen  vakiokasvoiksi (tv-ohjelma MTV3:lla) syksyllä 2017, mikä tarkoittaa siis, että Youtubessa tähän asti näkyneet nuorisosuosikit on kelpuutettu prime time -televisioon myös kalkkisten katsottaviksi.

Mutta siis ketkä Herba ja Lakko? Mitä ne tubettajat ovat? Näin teinien ja esiteinien äitinä olen saanut aitiopaikalta seurata sitä, miten nuoret ovat hylänneet television. Ketään ei kiinnosta (oma otantani koostuu omista ja kaverien lapsista, “ei ketään” = tosi, tosi harvaa) television katsominen, kukaan ei halua televisiota omaan huoneeseen. Mutta silti “kaikki lapset ja nuoret” ovat nenä kiinni ruudussa. Jotainhan he siellä katsovat. Kyllä, Netflixiä ja Youtubea. Keskitytään nyt siihen Youtubeen.

Youtube on Googlen omistama videopalvelu, joka on perustettu vuonna 2005. Sinne voi kuka tahansa ladata videosisältöä, videoita voi katsoa ja kommentoida ja videokanavia voi “tilata”. Videokanava on siis kenen tahansa luoma käyttäjätili, johon on ladattu videoita muiden nähtäville. Youtubeen ladataan wikipedian mukaan videosisältöä 100 tuntia joka minuutti. Katsottavaa siis piisaa.

Niin mikä on tubekanava?

Tubekanava on oikeastaan kenen tahansa oma tv-kanava! Aika kiehtova ajatus, kun pohditaan, että omassa varhaislapsuudessani, lasteni mukaan kivikaudella, kanavia oli kaksi ja televisio-ohjelmia tuli vain muutamana tuntina vuorokaudessa.

Mutta kuka tahansa kanavan omistaja ei ole tubettaja: vasta kun laitat itsesi peliin, näytät ehkä kasvojasi ja persoonaasi, olet tubettaja tai vloggaaja. (Vloggaaja = videobloggaaja, naiset ja tytöt ovat vähän useammin vloggaajia. Tämä tulkinta on hiukan häilyvä, mutta moni määrittelee vloggaajan enemmänkin lifestyle-, sisustus- ja muotiasioista tubettavaksi hahmoksi, liikkuvan kuvan bloggaajaksi).

Kanavia tilataan ja niiden tilaajamäärät ovat tubettajien ja fanien silmissä merkitseviä. Tilaaminen tarkoittaa, että kanavaa jatkossakin katsova voi klikata punaista “tilaa” -painiketta ja hän saa sen jälkeen sähköpostiin tai kännykkään ilmoituksen, kun suosikki julkaisee uutta sisältöä. Minäkin tilailen digimarkkinoinnin gurujen kanavia ja katselen mielelläni, kun joku kertoo jostain instagramin uudesta ominaisuudesta.

No miksi tubettajat aiheuttavat hysteriaa nuorissa? He ovat aikansa suurjulkkiksia, tähtiä, mielipidevaikuttajia, idoleita ja esikuvia. He saavat nuorissa aikaan samanlaisia reaktioita kuin elokuva- ja tv-tähdet, missit ja urheilijat kautta aikain. He ovat julkkiksia. Urheilijat ovat myyneet peltikattoja ja hirsitaloja jo kauan eli siis heitä on käytetty maksullisina mainoskasvoina. Tubettajilla on omat “tv-kanavansa” ja mainostajat voivat yhteistyössä tubettajien kanssa tavoittaa nuoria huomattavasti tehokkaammin kuin television mainostauoilla.

Keitäs niitä tubettajia sitten on?

Keitä nämä tubettajat sitten ovat ja mistä ihmeestä he puhuvat? Tubettajia on kaiken ikäisiä, myös aikuistubettajia, jotka ovat toki vielä hiukan marginaalissa (mutta ehkeivät kauan). Pelivideot ovat tuoneet pojat ruutujen äärelle eli – kuten äiti-ihminen taivastelee – nuoret pelaavat tietokoneella yhdellä ruudulla ja viereisellä ruudulla tubettaja pelaa videolla samaa peliä ja höpöttää päälle hauskoja juttujaan. Tiedättekös, se voi olla äärettömän koukuttavaa.

Lakko on suursuosikki yli 400.000 tilaajallaan ja reilulla 650 videollaan Youtubessa. Herbalistilla eli Herballa on Youtubessa kanavallaan pari sataa videota ja 247.000 tilaajaa.  Justimusfilms perustettiin vuonna 2009 ja tuli tutuksi aikuisiakin naurattaneista sketseistään. Osaan edelleen ulkoa Meil on lanit”  (sen on nähnyt jo lähes 6 miljoonaa ihmistä) ja kuopuksen herätän aamulla kurkistamalla hänen sänkyynsä ja totean “mää nään sut” (eli Taikamies. No, ehkä tähän vaaditaan tietynlainen huumorintaju, mutta aika moneen Velipuolikuun ja Tankki täyteen -sarjan kasvattamaan aikuiseenkin nämä uppoavat).

Kuka on Roni Back?

Justimusfilms keskittyi lyhytelokuviin ja sketseihin ja ponnahtikin myös kalkkis-television puolelle. Puhtaammin pelaamisesta on aloittanut mm. Roni Back (alunperin Roni the Gamer), joka lienee yksi tämän hetken suurnimistä. Tubeconissa vuonna 2016 hän sai jo aikaan järjetöntä kiljuntaa käytävillä, mutta tänä vuonna Tubeconin Meet & greeteissä Roni (ja hiukan nuorempi veljensä Miklu) aiheuttivat jo ihan mahdottomia jonoja (oheisella videolla pieni näyte).

Roni Back on oman kanavansa  kuvauksen mukaan “suomalainen Youtubaaja, joka tekee videoita kaikesta mahdollisesta: peleistä, elämästä, trendikkäistä aiheista, ja niin edelleen.” Hänen kanavallaan on 285 779 tilaajaa (19.9.2017) ja hänen videoitaan on katsottu yli 103 miljoonaa kertaa. Miljoonaa! Kun Roni julkaisee uuden videon kanavallaan, lähes 300.000 puhelimessa tai sähköpostissa kilahtaa siitä merkiksi. Ja näitä videoita syntyy lähes päivittäin. Ne eivät ole mitään pikakuvauksia ja suoraan nettiin ladattuja huojuvia pätkiä, vaan jokainen on huolella editoitu käyttäen kaikkia videoeditointiohjelmien ominaisuuksia täysin ammattimaisesti.

Olen altistunut Roni Backin videoille monesti, vaikka lapseni niitä katsovatkin lähinnä omilta ipadeiltään tai puhelimilta. Toisaalta olen aina hyvin utelias kaikesta uudesta – ilmiöistä, tuotteista, meemeistä ja sovelluksista –  mitä lapseni minulle esittelevät ja Roni Backin videoita olen katsonut tuntikausia. (Osan niistä kesälomamatkalla hotellihuoneen 65-tuumaisesta smart tv:stä…). Roni on hauska hassuttaja, höpöttää asioista, naurattaa tekemillään videokikoilla ja koukuttaa nuoret. Roni puhuu varsin korrektia suomea eikä ole esikuvana huonoimmasta päästä.

Tubettajan käsikirja Roni Back

Kesällä Roni Back julkaisi yhdessä Ville Myyryläisen kanssa Tubettajan käsikirjan (Otava), jonka ostin uteliaisuudesta. Tubeconissa poikani kävi hakemassa Ronilta ja Miklulta siihen nimmarit. Kirja vaikuttaa pieneltä lärpykältä, mutta älä anna ulkonäön hämätä. Mikäli tubettaminen kiinnostaa itseäsi tai haluat pysyä ajan tasalla lastesi maailmasta tai olet mainostaja, joka haluaa tutustua kaikkiin näkökulmiin, hanki opus! Se on yllättävän hyvä opas tubettamiseen ja koko ilmiöön ja sen voi antaa lahjaksi myös kelle tahansa nuorelle, joka on haaveillut siitä omasta kanavasta. Kirjan voi hankkia  mm. Adlibriksestä . Suosittelen kirjaa kaikille vanhemmille, joilla on youtube-ikäisiä lapsia. Lukemalla oppaan tiedät, mistä on kyse. Erityisen suositeltavaa opuksen läpikäyminen on vanhemmille, joiden jälkikasvu haaveilee omasta tube-kanavasta tai jos sellainen jo on olemassa. Ja jos omistat brändin, jonka haluat vetoavan nuoriin, lue kirja. Sen saa kirjastostakin lainaan.

Mikä se Tubecon on?

Tubeconissa vietin aikaa kaksi päivää tutustuen tubettajien maailmaan. Viime vuonna (2016) kävin vain yhden päivän verran, nyt halusin (2017) varata toisenkin päivän, sillä tapahtuma on jättimäinen. Ja siis: tämä oli oma haluni. Lapsi tuli mielellään mukaan. Tubeconissa Hartwall Areenalle kokoontui 10.000 lasta ja nuorta toiveenaan saada nimmari ja kaverikuva suosikiltaan. Tubettajat ovat pääroolissa. Osaan tapaamisista pääsee vain voittamalla pääsylipun arvonnoissa, osaan pitää vain kiltisti jaksaa jonottaa. Päälavalla tubettajat ja vloggaajat osallistuvat eri ohjelmanumeroihin ja tietysti välillä kuultiin musiikkia. Tästä kirjoitinkin hiukan jo aiemmin tänä vuonna täällä blogissa otsikolla Tubessa on tilaa.

Tubecon jono 2017

Tubeconin jono Pasilan aseman suuntaan ovien avauduttua.

Toisen Tubecon-päivistä vietin poikani kaverin äidin seurassa keskustellen nuorison tavoittamisesta markkinoinnin konstein. Hän on kauppiaana eräässä suomalaisessa päivittäistavaraketjussa, isohkossa sellaisessa ja pohti osuvasti ääneen, että heidän on syytä miettiä, missä kanavissa he haluavat tavoittaa nuorison, jonka he haluavat asiakkaiksi. Se tavoittaminen ei tapahdu ainakaan päivälehtien kautta. Tubeconin suurimmat sponsorit olivat Yle, Elisa, Silja Line ja Osuuspankki. Ne varmasti jäivät mieleen.

Tubeconissa näkyy sponsoreita

Kuvassa menossa Roni Backin Meet & Greet Tubeconissa 

Tubettajat ovat siis nuorison suursuosikkeja, joiden tekemisiä seurataan tarkkaan. Tubettajat tekevät kaupallisia yhteistyöprojekteja tarkan koodiston mukaan eli kaupallisesta yhteistyöstä tulee kertoa katsojille ja mihin tahansa ei itseään arvostava tubettaja lähde. Ylilyönneistä jää kiinni ja niistä raportoidaan ahkerasti eli jutut ns. kiertävät. Miten tehokasta onkaan, kun oma suosikki juo tiettyä mehua, helpostihan siihen sitten tarttuu. (Tai toisaalta miten inhokin nimeämää limpparia kartetaan…) Minäkin olen mmiisas-tubettajan (340 tuhatta tilaajaa) ohjeen mukaan leiponut Geisha-suklaakakun… (153 tuhatta muutakin on tuon videon nähnyt).

Miten yritys voi hyötyä tubettajista?

Miten yritys voi hyötyä tubettajista? Yhteistyöllä, mikäli oma tuote tai palvelu soveltuu tubettajan kohderyhmälle. Juuri kukaan tunnettu tubettaja – kuten eivät parhaat bloggaritkaan – enää lähde tekemään yhteistyötä “saat tuotteen ilmaiseksi jos kerrot siitä” -kaavalla. Tästä kuviosta kerrotaan lisää toisessa kirjassa, jota lämpimästi suosittelen eli Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa – Tee itsellesi työ siitä mistä pidät (WSOY). 

Kanavan pyörittäminen on tubettajan työtä. Aloittava tubettaja haaveilee maineesta, tilaajista ja niistä ilmaisista tuotteista, mutta jokainen vähänkin tosissaa oleva (niin, missä se raja menee?) tubettaja arvostaa itseään ja brändiään. Tätä voi ajatella vaikka niinkin päin, että tuskinpa Robinkaan Hai-saappaiden mainoksessa on vain saapaspalkalla. Reaktio Robiniin ja Roniin on heidän faniensa keskuudessa aivan yhtä hysteerinen. Tubettajat tavoittaa heidän yhteistyöorganisaatioidensa kautta. Yleensä suositun tubettajan tube-kanavan tiedoista löytyvät yhteystiedot.

Miten yritykset itse tubettavat? Yritys itsessään voi perustaa kanavan ja sitä suosittelenkin kaikille, joilla on vähänkin jotain, mitä näyttää: vaatteita, remonttityökaluja, talopaketteja, myytäviä kiinteistöjä. Tilaa on tubessa, siitä olen kirjoittanut aiemminkin. Yrityksen edustaja voi muotoutua yrityksen kasvoiksi ja vähän niinku tubettaa, mutta isommin ehkä suosittelen tubettamista tai videonäkyvyyttä tai vloggaamista asiantuntijoille, jotka haluavat erottua. Tilaa sillekin vielä on, sillä me suomalaiset olemme sen verran ujoja, että julkisesti puhuminen on ison kynnyksen takana.

Tässä blogiartikkelissa avasin siis hiukan tubettamista ja tubettajien maailmaa. Nyt toivoakseni tiedät paremmin, mistä puhutaan. Suosittelen myös lämpimästi yllä mainitsemiani kirjoja. Kurkista ihmeessä myös uudempi Youtube- ja tubetus-aiheinen tekstini täältä. 

Taina Norha - Oppila Oy:n kouluttaja

Taina Norha

Löydät myös Tainan ja puolisonsa Kirjallisia-kirjablogin sekä sen Instagram-tilin @kirjallisia 

Similar Posts