Mailchimpin muutokset lista yleiso audience

Mailchimpin muutokset: listasta yleisöksi

Mailchimp teki vuonna 2019 ison muutoksen: se alkoi kutsua postituslistaa (list) yleisöksi (audience). Tämä tuntui minustakin, toistakymmentä vuotta Mailchimpiä käyttäneestä konkarista, vähän oudolta. Mailchimp oli vuosikaudet “tuttu ja turvallinen”, simppeli ja samanlainen. Vaan senpä jälkeen ovat puhaltaneet uudet tuulet ja Mailchimpin muutokset ovat jo arkipäivää.

Mailchimpin muutokset vuosina 2018-2019

Syksyllä 2017 kuulin huhuja Mailchimpin tulevasta ulkoasu-uudistuksesta, mutta se ei tapahtunutkaan ihan vielä silloin. Ilmeisesti GDPR-muutos oli etusijalla ja se tulikin ihan viime tingassa loppukeväästä 2018. Ja sen jälkeen alkoivat isommat muutokset.

Mailchimpin muutokset: listasta yleisöksi 1

Mailchimp uudisti logonsa mustavalkoiseksi, vaihtoi tekstityyppinsä eli fonttinsa sekä teki monenlaisia lisäyksiä valikoihin vuoden 2018 aikana. Yläosaan ilmestyi mm. Uusi nappula CREATE, jonka avulla voi aloittaa mm. perinteisen kampanjan tekemisen tai lähteä tekemään vaikka uutta laskeutumissivua. Yhdysvalloissa Mailchimpin avulla voi jopa lähettää postikortteja!

Mailchimpin perustavaa laatua oleva muutos: sähköpostilistoista tuli yleisöjä

Näin verkkokurssikouluttajana revin pelihousuni tai sain ainakin tukun harmaita hiuksia lisää nähdessäni maaliskuussa, että Mailchimpin “ikuisesti” samana pysynyt ylävalikko olikin yhtäkkiä aivan eri näköinen: sana LISTS oli korvautunut sanalla AUDIENCE eli suomeksi se on nyt listan sijaan yleisö. Mailchimpin iso muutos hiukan yllätti! (Sen jälkeen valikko siirtyikin sitten jo vasempaan laitaan! Harva palvelu on näin innovatiivinen, jos sallitte tämän ilmaisun, muotoilunsa kanssa…)

Mailchimp audience list

Muutos ei tietysti aina ole pahasta, mutta suomen kielellä on helpompi puhua sähköpostiLISTOISTA kuin yleisöistä.

“Montako sähköpostilistaa yritykselläsi on?”

“Montako yleisöä yritykselläsi on?”

Niinpä.

Vertaillessani muihin uutiskirjetyökalujen tarjoajiin voin todeta, että iso osa edelleen puhuu listoista. Toki käsite on hiukan elämässä ja mm. Mailerlite puhuu vain tilaajaryhmistä (subscriber groups).

Miksi Mailchimp muutti tätä käsitettä?

Eikö edelleen voisi puhua listoista? Periaatteessa kyllä voisi, eivätkä listat mihinkään ole kadonneet. Tämä muutos lienee – tässä kohtaa menee valistuneen arvailun puolelle – perusteltua siksi, että Mailchimp on tuonut paljon uusia toiminnallisuuksia palveluunsa.

Nyt voit lähettää samalle listalle – köh, siis yleisölle – kampanjan eli postituksen, joka ei välttämättä menekään kaikille. Siis tarkoituksella. Mailchimp on tuonut vahvemmin esille ns tageja eli voit liittää kontakteihin eli listallasi – eikun yleisössäsi – oleviin yhteystietoihin ns. tageja eli eli merkintöjä. Voit siis luoda näitä merkintöjä (tags) ja liittää niitä vain osaan kontakteistasi, esimerkiksi voit merkitä tagilla ne kontaktit, jotka ovat ostaneet sinulta jotain tai jotka ovat käyneet jossakin tilaisuudessasi. 

Ominaisuutena tagit eivät ole uusi juttu, mutta Mailchimp toi niitä esille vähän hissuksiin.

Tagien käytöllä voit välttyä uuden listan perustamiselta ja hallinnoimiselta. Ja koska Mailchimp laskee jokaisen listan jokaisen kontaktin listan sähköpostiosoitemäärään, pystyt tagien käyttämisellä säästämään kallisarvoisia osoitteita, kun haluat pysytellä 2.000 osoitteen ilmaisrajan alapuolella.

Eli jatkossa voit helpommin tosiaan pohtia kaikkia uutiskirjetilaajiasi yleisönä etkä välttämättä tarvitse aina erillisiä listoja.

Itse asiassa iso osa asiakkaistani on kokenut suureksi hyödyksi sen, että yleisöjä – listoja – on hallinnoitavana vain yksi. Jos kontakti peruu tilauksensa listalla X, mutta saakin postia vielä listalta Y, hän saattaa jopa hermostua. ”Minähän jo peruutin teidän tilauksenne!”

HUOM! Mailchimp ilmoitti siirtyvänsä asteittain käyttämään kaikessa viestinnässään sanan list tilalla sanaa audience. Edelleenkin – vuonna 2022, kun tätä päivitän – toisinaan Mailchimpin omissakin ohjeissa näkyy sana ”list”.

Maksuttoman tilin rajaa putoaa uusilla tileillä elokuussa 2022

Tätä tekstiä päivittäessäni elokuussa 2022 sain juuri tietää, että Mailchimp laskee maksuttomien tilien osoitemäärää uusille tileille 29.8.2022. Aiempien tilien kontaktiraja pysyy edelleen 2.000 osoitteessa. Täysin ymmärrettävä muutos, kun ajatellaan, miten ruhtinaallinen tuo 2.000 osoitteen raja onkaan!

Milloin erilliset listat tai siis yleisöt ovat tarpeen?

Edelleenkin jokaisen sähköpostin lopussa tulee olla maininta siitä, miksi vastaanottaja saa sinulta postia. Tämä määritellään listan asetuksissa, siellä yleisö-kohdassa (audience). Jos sinulla on erilliset listat vaikkapa

  • Asiakkaille
  • Prospekteille eli ei-vielä-asiakkaille
  • Johonkin tilaisuuteen ilmoittautuneelle

On hyvä laittaa kullekin listalle oma syynsä:

“Saat tämän sähköpostin, koska olet tilannut uutiskirjeemme verkkosivuiltamme.”

Tai

“Saat tämän sähköpostin, koska olet ilmoittautunut seminaariimme.”

 

Mailchimp-kouluttajan epätoivo muutosten keskellä

Kuten alussa mainitsin, Mailchimp pysyi vuosikaudet aika lailla samanlaisena. Ymmärrettävästi senkin täytyy kehittyä ja muuttua, mutta voitte kenties kuvitella, miltä tuntuu herätä aamuun ja tajuta, että

“kas, kurssikaupassani on myynnissä epäkuranttia ja vanhentunutta tavaraa.”

🙂 Kai näinkin voi ajatella, vaikka digituotteista näin harvemmin pohditaankin.

Mailchimp-verkkokurssilla on reilut kuutisen tuntia videomateriaalia ja lukuisia osioita. Videoilla kerron ensin perusteet Mailchimpin jokaisesta toiminnosta, näytän ensin “kuivaharjoitteluna”, että mistä on kyse ja sen jälkeen näet ihan kädestä pitäen, mitä mihinkin kenttään kirjoitetaan tai mitä täytyy painaa.

 Haluatko oppia Mailchimpin kunnolla?

Alkuvuonna 2022 uudistin joka ainoan kurssin osan! Se oli jättioperaatio, sillä kurssiakin rakensin kuin Iisakin kirkkoa ja videolla kurssin opetusmateriaalia on tällä hetkellä yli 6 tuntia Mutta se on vain hauskaa, sillä Mailchimpin opettaminen on minusta hurjan mielenkiintoista ja palkitsevaa, ja koulutan sitä luokka- ja ryhmäopetuksena ihan jatkuvasti innokkaille ryhmille.

Mailchimp tekee tämän uudistamisen helpoksi, sillä se uudistuu itse koko ajan. Uusia ominaisuuksia tulee ryminällä!

Jos siis olet kiinnostunut aloittamaan uutiskirjeen lähettämisen ja nimenomaan Mailchimpin käyttämisen, olet oikeassa paikassa! Tutustu ihmeessä Mailchimp-verkkokurssiini, joka on opettanut isolle joukolle yrittäjiä ja markkinoinnin ammattilaisia uutiskirjeiden lähettämisen alusta alkaen.

Ihan sattumalta huomasin myös, että liveluennot ovat mainio tapa oppia jokin Mailchimpin osuus hiukan syvällisemmin ja olenkin pitänyt jo kohta neläjän vuoden ajan kerran kuussa noin tunnin pituisia liveluentoja jostain tärkeksi koetusta aiheesta:

  • Mailchimpin kirjepohjat ja niiden muokkaaminen
  • Uutiskirjeen hyvät niksit
  • Mailchimpin mobiiliapplikaatio
  • Liittymislahjan lähettäminen Mailchimpin avulla

Nämä kaikki liveluennot ovat tallessa kurssialustalla ja pääset kurssin ostettuasi myös tallenteiden pariin, sekä tietysti kurssin omaan, suljettuun yhteisöön.

Mailchimpin muutokset

Mailchimp partnerina Oppila saa vähän etuajassa kuulla muutoksista ja pääsen välillä testamaankin niitä. Ja pyytämiäni muutoksia on toteutettukin, joten Mailchimpillä todellakin kuunnellaan meitä!

Verkkokurssin opettajan nämä muutokset pitävät koko ajan hereillä. Nopeimmin kerron muutoksista verkkokurssin omassa yhteisössä ja sen jälkeen liveluennolla otan kantaa muutoksiin ja niiden merkitykseen. Ilman muut kurssiluennot uusiutuvat kovaa kyytiä muutosten tahdittamana!

Verkkokurssi on muuten käytössäsi 12 kuukautta. 

Oppilan ruutuapu

 

Tarvitsetko apua ruudun välityksellä?

Haluatko nähdä ruudulla, miten jokin asetus tehdään tai missä järjestyksessä sinun kuuluu digimarkkinoinnin työkalussa napsautella hiirellä?

Ruutuapu tarkoittaa sitä, että näet Oppilan Tainan ruudun, kun hän näyttää sinulle miten sinua kiinnostava työkalu toimii tai miten jokin sinun ongelmasi ratkaistaan. Puhumme tietokoneen välityksellä, joten tarvitset mikrofonin (vaihtoehtoisesti voimme jutella puhelimessa ja katsella ruutua, mutta ole siinä tapauksessa ajoissa yhteydessä vastaamalla saamaasi ohjesähköpostiin).

Valitse AJANVARAUSKALENTERISTA itsellesi sopivin varauksen pituus, valitse listasta sopivin aihealue ja etsi kalenterista sinulle sopiva vapaa ajankohta ja täyttele tarvittavat kohdat lomakkeissa. Kun olet maksanut tuotteen Oppilan kurssikaupassa, saat muutaman vahvistusviestin sekä tarkat ohjeet.

Voit halutessasi lähettää sähköpostilla tilauksen tehtyäsi tarkennusta aihepiiriin.

Ajanvarausten saatavuus riippuu Oppilan Tainan muista koulutuksista ja valmennuksista ja ajanvarauskalenterissa aikaisimmat ajankohdat ovat 3 vuorokauden päässä. Mikäli tarvitset akuuttia apua, ole ystävällisesti yhteydessä yhteydenottolomakkeen kautta ja kysy mahdollisuutta nopeampaan ajanvaraukseen.

Ehdot: Saat sähköpostilla tarkemmat ohjeet ja sinun tulee viimeistään 48 tuntia ennen sovittua ajankohtaa lähettää sähköpostilla tai sovitulla menetelmällä tarkemmat toiveet valmennuksen sisällöstä, jotta voin valmistautua. Testaa laitteistosi (mikrofoni, nettiyhteys) ajoissa. Käytä mieluiten Chromea selaimena, mutta myös Firefox ja Edge käyvät (valitettavasti ei Safari, jos haluat jakaa omaa ruutuasi). Ole tietokoneen ääärellä sovittuna ajankohtana. Ajanvaraus päättyy sovittuna ajankohtana riippumatta siitä, ennätitkö mukaan oikeaan aikaan. Ajanvaraukset ovat sitovia, mutta voit pyytää ajanvarauksen siirtoa vielä 24h ennen sovittua ajankohtaa, siirrämme sen maksutta toiseen ajankohtaan. Mikäli ajanvarausta joudutaan siirtämään Oppila Oy:stä johtuvista syistä, annamme sinulle hyvityksenä 50% lisää aikaa (eli alunperin 30 minuutin ajanvarauksesta tulee 45 minuutin pituinen).

Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiin vielä tarkemmat tiedot ja muistutuksen vuorokautta aiemmin.

Taina Norha - Oppila Oy:n kouluttaja

Taina Norha

Löydät myös Tainan ja puolisonsa Kirjallisia-kirjablogin sekä sen Instagram-tilin @kirjallisia 

Similar Posts