Tubecon aikuisparkki Oppila.fi

Tubessa on tilaa

Digitaalisessa maailmassa on paikka, jossa sukupolvien välinen kuilu näkyy selkeimmin: Youtube.

Valokuvasta videoon

Valokuvaus kuuluu nykyisin monen meistä harrastuksiin jo ihan älypuhelimien loistavien kameroiden takia. Koemme olevamme upeita kuvaajia tai ainakin saamme aikaan kelvollista jälkeä, jota kelpaa jakaa muillekin Facebookissa ja Instagramissa. Nuorempi sukupolvi on kuitenkin edellä. Heille ei pelkkä valokuvaaminen ole ollut se juttu enää aikoihin vaan videoimisen – etenkin oman itsensä kuvaamisen – kynnys on nyt yhtä alhaalla kuin keski-ikäisten lomakuvien jakamisella.

Youtube – kuin oma tv-kanava

Snapchat tutustutti nuoret pieniin videopätkiin, joita jaetaan auliisti ja kritiikittömästi. Rohkeimmat perustivat oman Youtube-kanavan ja nyt tubettaminen on jo alle 10-vuotiaidenkin suosikkiharrastuksia. Tubettamisella siis tarkoitan omaa tube-kanavaa, youtube-kanavaa, joka on kuin ikioma tv-kanava. Hauska ajatus, eikö?

Televisio lienee kuolemassa

Youtubeen ladataan joka minuutti 100 tuntia ja joka päivä 16 vuotta uutta materiaalia. Kuka sitä katsoo? Kuka tahansa! Minun lapseni (10-, 13- ja 18-vuotiaat) eivät enää katso televisiota. Kukaan ei ole osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa saada omaan huoneeseen telkkaria. Tietokoneen, ipadin ja puhelimen näytölle avautuu koko maailma mielenkiintoisine ihmisineen. Puhelimen näytölle kilahtelee ilmoituksia suosikkien juuri lataamista uusista videoista eli käytännössä siis heidän kanavansa ohjelmista. Niitä seurataan kuin Dallasia aikoinaan. Tosin missä vain, koska vain ja naps-naps aina uudelleen.

Tubecon
Tubeconin jonot

Äitinä Tubeconissa

Olen uteliaana äitinä aina innoissani kaikesta uudesta ja haastattelen lapsiani (heidän kyllästymiseensä asti) siitä, mikä heitä kiinnostaa. Viime kesänä sain kunnian viedä kaksi nuorinta Tubeconiin, mikä oli valtavan hieno ja avartava kokemus. Jos teidän lapsenne sinne haluaa, menkää ihmeessä ensi kesänä mukaan! Liput ovat jo myynnissä, muuten.

Roni Back Tubecon Oppila.fi
Tässä kuvassa on muuten tubettaja Roni Back. Hänellä on Youtubessa 216.000 tilaajaa. Nuoremmalla herralla on vielä vähän vähemmän.

Hieno kokemus

Hartwall Areena oli täynnä iloisia nuoria ja lapsia. He seurasivat kymmeniä ja taas kymmeniä tube-tähtiä, joiden nimet he tunnistivat tuosta vain. Roni Back, mmiisas, Deata. Jo aiemmin olin seurannut lasteni jonottaessa Turussa tapaamaan Herbaa ja

Lakkoa. Siis keitä? Hauskoja tyyppejä, joilla on omat Tube-kanavat. He ovat viihdealan ammattilaisia, joista osalla on jo ihan aikuisten telkkarissa omia ohjelmia. Nämä nuoret tubettajat – nuoria aikuisia pääosin – ovat siis lastemme ja nuortemme arjen idoleita. Seurasin hyväkäytöksisten nuorten omaa hienoista hämmennystä satametristen nimmarijonojen edessä. Voiko siis Suomessakin päätyä julkkikseksi oman Youtube-kanavan kautta? Voi.

Hydraulic Press Channel
Hydraulic Press Channelilla on 1.6 miljoonaa tilaajaa. Tamperelaispariskunta on maailmanlaajuisesti tunnettu.

Mielipidevaikuttajan pelivideot

Suomalaiset – ulkomaisista puhumattakaan – Youtube-tähdet ovat mitä suurimmassa määrin mielipidevaikuttajia. Kannustan kaikki vanhempia tutustumaan oman nuorensa suosikkeihin ja katsomaan mukana vaikka pari videota. Näin olen itsekin oppinut paljon. Pelivideo on hassu käsite (miksi kukaan voi haluta katsoa, kun joku toinen pelaa tietokoneella jotain peliä?), mutta tubesta löytyy toki paljon, paljon muutakin. Saatat vaikka jäädä koukkuun.

Yrityksille ajatuksen aihetta

Mutta miksi tämä on kiinnostavaa? Siksi, että suomalaisillä yrityksillä on paljon opittavaa Youtubessa ja Youtubesta. Kouluttaessani markkinointiviestintää ja digimarkkinointia otan aina esimerkiksi suomalaisten yritysten vaatimattoman läsnäolon Youtubessa. Yrityksillä saattaa siellä olla kanava, mutta sen käyttö on kummallisen horjuvaa. Videot ovat teknisesti laadukkaita (se on helppoa nykyisin), mutta niitä saatetaan sitoa vain satunnaiseen markkinointikäyttöön.  Tuotteelle voidaan tehdä käyttöohjevideo tai asennusohje, se laitetaan youtubeen, mutta unohdetaan liittää video verkkosivuille itse tuotteen tietojen oheen. Kummallista.

Oppila.fi Tubecon
Tämä 22-vuotias kaveri on J0P. Hänellä on 138.000 tilaajaa ja hänen videoitaan on katsottu Youtubessa 36 miljoonaa kertaa.

Tubessa on siis tilaa. Jos 10-vuotias osaa tehdä sinne taidokkaan videon, kuvata ja editoida sen ja saada vielä katsojiakin, pitäisi sen onnistua yrityksiltäkin. Tai kenties tubettajien oppeja voisi hyödyntää tai pohtia markkinointia heidän avullaan.

Kannustan ainakin tutustumaan asiaan! (Ja kysymään vaikka vinkkejä ja oppeja Oppilasta!

Taina Norha - Oppila Oy:n kouluttaja

Taina Norha

Löydät myös Tainan ja puolisonsa Kirjallisia-kirjablogin sekä sen Instagram-tilin @kirjallisia 

Similar Posts